TREENILAUKUT TREENEIHIN JA VIIKONLOPPUREISSUILLE
Kevyet, kestävät ja pestävät treenilaukut kuljettavat sinut ja treenivarusteesi kuntosalille tai lajitreeneihin. Lisäksi ne kulkevat näppärästi olalla tai selässä niin autolla kuin pyörälläkin liikuttaessa, toisin kuin vaikkapa usein käytetty kaupan muovikassi. Parhaimmillaan kaunis ja käyttötarkoitukseen sopiva treenilaukku tuo myös treenimotivaation täysin uusille urille, joten sellaiseen kannattaa ehdottomasti panostaa. Valitse itsellesi sopiva malli ja aloita elämänmuutos vaikka tänään!
Treenilaukkujen monikäyttöisyys viehättää
Treenilaukut ovat nimestään huolimatta hyvin monipuolisia asusteita, jotka sopivat treenivaatteiden säilytyksen lisäksi myös esimerkiksi viikonloppulaukuiksi tai lapsen yökyläreissulle. Kannattaakin miettiä, onko tarvetta, että treenilaukku palvelee muutenkin kuin treenivaatteiden kuljetuksessa. Myös treenivarusteiden koko ja ulkomuoto määrittelevät, minkälainen laukku on sopiva juuri omaan käyttöön. Osta treenilaukut netistä ja löydä juuri itsellesi sopiva malli.
Tyylikkyydestä tinkimättä
Vaikka treenilaukku on suunniteltu käytännöllisyys edellä, ei monikaan treenilaukku muistuta lainkaan perinteistä urheilukassia. Treenilaukkuja on saatavilla niin pieniä jumppakasseja kuin tyylikkäitä kaupunkikäyttöön sopiva käsilaukkumaisia malleja, nyörityksillä tai vetoketjuilla. Monet laukut on myös somistettu tyylikkäillä yksityiskohdilla, jotka tuovat laukkuun kaivattua luonnetta ja särmää. Tyylikkyydestään huolimatta ne sujahtavat tarvittaessa kätevästi kasaan ja mahtuvat pieneenkin tilaan.
Näin valitset sopivan laukun
Hyvä treenilaukku mahdollistaa iloisen ja onnistuneen treenin ja auttaa pitämään treenivarusteet järjestyksessä. Vaatteiden ja varusteiden pakkaaminen onnistuu vaivatta, eikä sinun tarvitse kaivella treenilaukun pohjia löytääksesi kaivatun varusteen. Taskuja on sopivasti ja laukku avautuu ja sulkeutuu helposti. Kiinnitä huomiota myös siihen, että mahdollinen vetoketju on riittävän vahva ja että varusteet pysyvät kuivana pienessä sateessakin.
Säädöt lisäävät käyttömukavuutta
Treenilaukuissa on yleensä leveä hihna, minkä vuoksi niitä on helppo kuljettaa olkapäätä vasten. Toisissa laukuissa hihnoja on useampi ja osan niistä voi tarvittaessa irrottaa. Treenilaukkuja saa myös reppumallisina, mikä on kätevä vaihtoehto erityisesti pyörällä tai sähköpotkulaudalla liikuttaessa. Mieti jo etukäteen, haluatko kantaa varusteitasi selässä vai kädessä vai tarvitsetko kenties treenilaukun, joka mukautuu useampaan tarpeeseen.
Kevyt ja pestävä materiaali on pitkäikäinen
Treenilaukut on suunniteltu käyttötarkoitus edellä, mikä tarkoittaa, että ne ovat yleensä hyvin kevyitä ja ohuita. Keveys aiheuttaa kuitenkin sen, että kaikki treenilaukut eivät ole tarkoitettu kovin painavien tai suurten esineiden kuljettamiseen. Valitsemalla oikeanlaisen treenilaukun varmistat, että tuote pysyy kunnossa pitkään. Hanki tarvittaessa kevyempi treenilaukku salitarvikkeille ja painavampi ja isompi, kun mukanasi kulkee enemmän varusteita.
Helppohoitoiset ja pestävät materiaalit
Yksi treenilaukun parhaista puolista on, että se on paitsi kestävä, myös pestävä. Voit yleensä vaivatta heittää treenilaukun pesukoneeseen ja pestä sen korkeissakin lämpötiloissa. Tämä auttaa kukistamaan bakteerit, joita treenilaukkuun helposti kertyy. Suurin osa treenilaukuista on valmistettu polyesteristä tai muista keinokuiduista ja monet on valmistettu kierrätetystä materiaalista, esimerkiksi käytetyistä pet-pulloista. Pitkäikäisyytensä ja monikäyttöisyytensä vuoksi treenilaukku on käytännöllinen ja usein myös ekologinen valinta. Treenilaukkua ei tarvitse uusia usein ja mikäli treeni-into lopahtaa, se taipuu myös muihin käyttötarkoituksiin. Tyylikkäimmät treenilaukut menevät mainiosti myös kaupungilla ostoslaukkuina. Voit myös kokeilla meiltä ostamaasi laukkua huoletta, sillä voit palauttaa edelleen myyntikuntoisen tuotteen 14 vuorokauden sisällä ilman erityistä syytä.